10 kohdan meditaatio rauhaan

kadet_taivaaseen

Turhat murheet kannattaa vapauttaa, eikä kantaa niitä mukanaan.

Kevään viimeisellä sunnuntaitunnilla teimme lyhyen meditaation, jonka avulla voi päästää irti muistoista tai tunnejäljistä, jotka ovat jääneet jollakin tavalla vaivaamaan.

Koska useampi osallistuja kyseli meditaation ohjetta enkä sitä netistä löytänyt, kirjoitan sen tänne.

Yogi Bhajanin mukaan tämä meditaatio auttaa pelkoihin ja neurooseihin: se voi poistaa menneisyyteen liittyviä, rauhattomia ajatuksia, jotka jostakin syystä nostavat päätään nykyhetkessä. Meditaatio tuo menneisyyden vaikeat hetket tähän päivään ja auttaa päästämään niistä irti. Negatiivisuudessa vellomisen sijaan on mahdollista kehittää itselleen tapa prosessoida häiritseviä ajatuksia ja kokemuksia. Se käy esimerkiksi tämän meditaation voimalla.

Aikaa meditaation tekemiseen menee vajaa minuutti, kunhan tekniikan ensin on opetellut.

Virittäydy harjoitukseen kolmella Ong Namo Guru Dev Namo -mantran toistolla ja lopeta harjoitus kolmeen Sat Nam -mantran toistoon (autan mielelläni, jos ohjeissa on jotain epäselvää).

Lisää

Viikonloppuretriitti 11.–13.9.2015

Solkulla_kurssiKUNDALIINIJOOGAA, MEDITAATIOTA, MANTROJA, RENTOUTUSTA, HILJAISUUTTA

Syyskuun kundaliinijoogaretriitti järjestetään tänä vuonna 11.–13.9. Loviisan naapurikunnassa, Lapinjärvellä, Leppolan kurssikeskuksessa.

Retriitin teemana on luovuus, intuitio ja elämän virtaus. Elämä virtaa lävitsemme valtavalla voimalla ja kuljettaa eteenpäin, tahdoimme tai emme. Myös luovuus on virtausta, se on elämälle antautumista, irti päästämistä. Intuitio taas auttaa heittäytymään ja kulkemaan rohkeasti. Keskitymme viikonlopun aikana vapauttamaan luovaa energiaa ja vahvistamaan intuitiota kundaliinijoogan oppien ja harjoitusten avulla.

Kurssi alkaa perjantai-iltana klo 17 ja päättyy sunnuntaina noin klo 14 myöhäiseen lounaaseen. Päivät koostuvat erilaisista joogaharjoituksista ja meditaatioista, rentoutumisesta ja keskustelusta. Välissä on aikaa Leppolan vehreästä luonnosta ja omasta rauhasta nauttimiseen.

Lauantai- ja sunnuntaiaamuina voi osallistua kundaliinijoogan aikaiseen aamuharjoitukseen eli sadhanaan. Perjantai-iltana saamme nauttia gongin äänivärähtelyn parantavasta voimasta, kun äänihieroja Teija Mäkelä johdattaa meidät syvärentoutukseen. Lauantai-iltana lämpiää puusauna.

Lisää

La 2.5. klo 9–13 aamupäiväkurssin teemana onnellisuus

2015_05_ONNELLISUUS_ilmo

Kuva

Kevätpäiväntasauksen aamusadhana 21.3.2015

Sat Nam!

Kevätpäiväntasaus on päivä, jolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Päivä ja yö ovat tällöin kutakuinkin yhtä pitkät joka puolella maapalloa.

Talven taittuminen kevääksi on hyvä hetki pysähtyä hengittämään yhdessä heräävän luonnon kanssa ja keskittyä vuodenaikojen jatkuvaan kiertoon, elämän virtaan.

Loviisassa on kevätpäiväntasauksen päivänä lauantaina 21.3.2015 mahdollista osallistua kundaliinijoogan aikaiseen aamuharjoitukseen eli sadhanaan klo 6.00–8.30. Harjoitus pidetään Seppäläntie 47:n salilla ja se on ilmainen. Halutessaan voi jättää pari euroa kolehtia tilavuokran kattamiseksi. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Mikä on sadhana ja mietä siellä tapahtuu? Miksi niin aikaisin? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus täältä.

Tervetuloa kokeilemaan ensimmäistä kertaa tai fiilistelemään konkarina!

Onnellista kevään alkua,

Noora

 

Joogablogin aiheena hengittämisen ja intuition yhteys

valo_tekstiMistä tietää, kuuluuko sisältäpäin intuition vai egon ääni?

Välillä intuitio tai yhteys itseen tuntuu olevan totaalisen hukassa. Oma suunta ja päämäärä ovat epäselviä, eikä omista motiiveistaa ole tietoinen. Itseään on vaikea nähdä, on paljon helpompi neuvoa muita.

Pitkään ja syvään hengittäminen on paras ankkuri tähän hetkeen. Hengitys saa aikaan ihmeitä. Se auttaa muuttamaan suuntaa ja saamaan elämästä otteen turbulenssinkin keskellä. Se on paras (ja joogan oppien mukaan ainoa) työkalu oman elämän kontrollointiin.

Näistä pohdinnoista syntyi helmikuun blogikirjoitus Hidasta Elämää -sivuston Shakti Pad -blogiin.

Tässä on blogikirjoitus kokonaisuudessaan. Alkuperäinen teksti löytyy täältä. Lisää

Kundaliinijoogaa Pyhätunturilla la 7.2. klo 15–19

2015_02_Pyha_tasapaino

Kuva

Kevään tuntien aiheena chakrajärjestelmä ja chakrat työkaluina tasapainon saavuttamiseen

chakratTuhansia vuosia vanhan joogafilosofian sekä intialaisen ja kiinalaisen lääketieteen mukaan meissä kaikissa on energiakeskuksia eli chakroja, jotka ovat tunteiden, ajatusten ja arvojen kokoelma.

Meillä on seitsemän päächakraa, jotka sijaitsevat kehon keskilinjalla, häntäluun tyvestä päälaelle. Fyysinen olemuksemme ikään kuin rakentuu näiden energiakeskusten ympärille. Kundaliinijoogassa ajatellaan, että ihmistä ympäröivä magneettikenttä, aura, on kahdeksas chakra.

Chakra tarkoittaa pyörää, ja energia pyörii kussakin chakrassa tiettyyn suuntaan. Terveen ja tasapainoisen ihmisen energia virtaa juurichakran (häntäluun tyvessä) ja kruunuchakran (päälaella) välillä elinvoimaisesti.

Chakrat ovat työkaluja, joiden avulla voimme oppia ymmärtämään itseämme ja kehoamme paremmin. Voimme harjoitella ymmärtämään ja tasapainottamaan yli- tai aliaktiivisten chakrojen energiaa ja saada elämään tätä kautta enemmän esimerkiksi onnellisuutta, tasapainoa, positiivisuutta, iloa, rakkautta, luottamusta ja kiitollisuutta.

Jokaiseen chakraan liittyy tiettyjä fyysisiä tuntemuksia ja tunteita, joiden avulla niiden tasapainoa voi arvioida ja toisaalta vaikuttaa juuri kyseiseen chakraa liittyviin tunteisiin tai fyysisiin vaivoihin.

Kevään tunneilla käymme läpi kaikki kahdeksan chakraa. Teemme aina kyseessä olevaa chakraa tasapainottavan liikesarjan ja meditaation.

Vaikka juuri sillä hetkellä ei vuorossa olevan chakran kanssa ongelmia olisikaan, on tunnista joka tapauksessa hyötyä. Jokaisella tunnilla hiljennymme, keskitymme ja otamme yhteyttä omaan syvään sisimpään, mikä vahvistaa intuitiota ja auttaa voimaan paremmin arkielämässä.

Tunneilla voi käydä myös silloin tällöin ja mukaan voi liittyä koska tahansa. Jokainen tunti on oma kokonaisuutensa, eikä edellytä muille tunneille osallistumista.

Tunnit pidetään sunnuntaisin klo 17.30–19 Loviisan tanssiopiston salissa, osoitteessa Seppäläntie 47. Kertahinta on 10 €, kymmenen kerran kortti maksaa 75 €.

Lisätietoa chakroista löytyy muun muassa täältä, ja tässä seuraa tarkempi aikataulu.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lisää

Kevätkauden tunnit starttaavat 11.1.2015

Sat Nam!

Vuosi on vaihtunut uuteen uljaaseen. Vauhtia ei todennäköisesti tästäkään vuodesta tule puuttumaan, jos tähtien asentoihin ja joogien ennustuksiin on luottaminen. Keskittyminen, hengittely ja meditaatio eivät tee ainakaan huonoa 🙂

Niin aloittelijoille kuin jo pidemmällä joogaharrastuksessa edistyneille soveltuvat viikkotunnut pidetään sunnuntaisin 11.1. alkaen, aina 24.5. saakka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tarkka aikataulu löytyy tämän postauksen lopusta.

Keväänä teemana on tasapaino ja chakrat tasapainon saavuttamisen ja ylläpitämisen työkaluina. Lisätietoa chakroista ja kunkin tunnin teemasta löytyy täältä.

Mukaan tunneille voi tulla koska tahansa, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Vaikka syksyn tunteja yhdistää yksi teema, on jokainen tunti oma kokonaisuutensa ja mukana voi käydä myös silloin tällöin. Teemme aina liikesarjan, rentoutuksen ja meditaation, joista on taatusti hyötyä oli tunnin aihe sitten itselle juuri sillä hetkellä ajankohtainen tai ei.

Paikka: Loviisan Tanssiopiston sali, Seppäläntie 47

Hinta: 10 € / rasti 10-korttiin (75 €) Lisää

Valoa ja pimeää helmikuussa

Kaamosretriitti

Lisätietoa ohjelmasta, aikataulusta, majoittumisesta, teemasta ja muusta löytyy täältä. Tervetuloa!

Kuva

Joogablogin aiheena jaksaminen

laituri_teksti_400Jooga, meditaatio tai mikä tahansa henkinen polku avaa elämässä monenlaisia ovia. Henkinen harjoitus tuo hyvää oloa ja rauhaa, mutta laittaa katsomaan myös omaa varjopuolta. Matkanteko ei ole jatkuvasti helppoa, mutta se ei ole matkan päämäärä vaan tarpeellinen välivaihe.

Näistä pohdinnoista syntyi marraskuun blogikirjoitus Hidasta Elämää -sivuston Shakti Pad -blogiin.

Samaa aihetta käsitellään myös helmikuun Kaamosretriitillä, jonka teemana ovat valo ja pimeä; ihmismielen tiedostettu ja tiedostamaton.

Tässä on blogikirjoitus kokonaisuudessaan. Alkuperäinen teksti löytyy täältä. Lisää

Edellinen Vanhemmat artikkelit Next Uudemmat artikkelit