Joogablogin lokakuun postaus syntyi kundaliinijoogan esittelemien ”seitsemän onnen askeleen” pohjalta. Pidin aiheesta pienen esityksen pari viikkoa sitten myös I love me -messuilla. Kirjoitin tekstin samana sunnuntaina kuin eräs epätoivoinen kolmen lapsen äiti päätyi oletettavasti silmittömän raivon vallassa peruuttamattomaan tekoon ja ajoi päin linja-autoa.
Kolmen lapsen äitinä tämä kosketti minua syvältä. Käsittelin asiaa muun muassa kirjoittamalla siitä edellisen perään uuden blogitekstin. Raivoa, pelkoa ja häpeää on meissä kaikissa, eivätkä nämä tunteet sinällään ole vaarallisia. Vaarallista on, jos ihmisellä ei ole keinoja käsitellä niitä.
Vaikka aiheet ensi vilkaisulla tuntuvat hyvinkin erilaisilta, löytyy pyrkimyksissä onneen ja tunteiden käsittelyssä paljon samaa. Molemmat lähtevät tietoisuudesta, että on olemassa jotakin pyhää, jotakin mikä on totta, ja se jokin elää myös minussa. Minä en ole yhtä kuin tunteeni, tunteet ovat ”vain” energiaa, joka parhaassa tapauksessa kulkee lävitseni, eikä varastoidu kehooni. Harjoittelu on jatkuvaa ja siihen pitää sitoutua. Sitoutuminen muuten, se onkin ensimmäinen askel onneen.
Molemmat kirjoitukset löytyvät Hidasta Elämää -sivuston Shakti Pad -blogista.
Teksti 7 askeleesta onneen löytyy täältä ja teksti äidin raivosta, vastuun ottamisesta ja myötätunnosta löytyy täältä.
Nöyränä ja kiitollisena joogan opeista. Wahe Guru.
Joogien mukaan elämä koostuu sykleistä. Elämässä on esimerkiksi 7, 11 ja 18 vuoden syklit. Tietyissä ikävaiheissa ihminen kohtaa tietynlaisia haasteita. Keski-iässä elämässä alkaa olla jo aika lailla rutiineja; pinttyneitä tapoja muun muassa asioiden tekemiseen, reagoimiseen, olemiseen. Keski-ikään saakka tila ja energia ovat olleet kasvavia, mutta tämän jälkeen piirit alkavat hiljalleen pienentyä. Tämä tuo useimmille mukanaan kriisin.
Kundaliinijoogaa 