Tässä hetkessä on kaikki tarvitsemamme. Mieli ei yllä tähän hetkeen, se pyörii menneessä ja tulevassa. Tunteet taas ovat tässä hetkessä ja välittävät tärkeää informaatiota siitä, mitä juuri nyt on meneillään. Tunteet ovat sielun kieli ja niitä kannattaa kuunnella.
Häpeän, surun, vihan tai muun ei toivotun tunteen kohdalla toivomme usein pääsevämme jo eroon siitä, ”kumpa se jo menisi ohi”. Mutta toivominen on taas jonnekin muualle karkaamista, asioiden korjaamista mielellä. Nyt on nyt, tunne on tässä. Ja ennen kuin se saa ansaitsemansa huomion, se ei katoa vaan jää kytemään.
Näistä pohdinnoista syntyi kirjoitus Hidasta Elämää -sivuston Arkielämän joogaa -blogiin. Alla on teksti kokonaisuudessaan. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.
Missä menee raja muiden auttamisen ja jatkuvan itsestä antamisen välillä? Olenko itsekäs, jos sanon ei?
Mitä tuhansia vuosia vanhat joogan opit voivat antaa Suomessa marraskuussa 2017?
Riittämättömyyden kanssa kamppailee moni näinä aikoina.
Henkisen polun kulkija kurottaa helposti kohti taivasta, tavoittelee valoa, aurinkoa ja korkeuksia, haluaisi nousta ilmaan. Mutta ilman maan multaan hautautuneita juuria ei mikään tai kukaan kasva kohti aurinkoa.
Kundaliinijoogaa 