Tervetuloa Tunturiretriittiin 13.–15.1.2017

Tammikuun puolivälissä Pyhätunturi uinuu vielä kaamoksen keskellä. Vuoden pimein aika on hyvä hetki oman sisäisen valon vahvistamiseen. Lumi valaisee pohjoisen kaamosta, samalla jylhä luonto, rauha ja vaellukset kansallispuiston maisemissa auttavat saamaan kosketuksen omaan syvään sisimpään.

Tunturiretriitti on pienen porukan viikonlopunmittainen tutkimusmatka valon ja varjon maisemiin. Tutustumme kurssin aikana meissä kaikissa asuviin valon ja varjon sävyihin, pelkoon ja rohkeuteen, kuriin ja armoon, ja siihen kuinka sitoutuminen omaan elämään voi tehdä arjesta onnellista kaiken kaaoksenkin keskellä.

Sitoutuminen on valtava sisältäpäin kumpuava voima, joka ei pieniä tuulenpuuskia hätkähdä. Vahvistamme sitoutumista ja sisäistä valoa viikonlopun aikana kundaliinijoogan harjoituksilla. Henkilökohtainen voima ja säteily liittyvät läsnäoloon ja rauhaan, joita tutkimme jooga- ja meditaatioharjoitusten avulla.

Kundaliinijoogaa kutsutaan tietoisuuden joogaksi. Se on dynaaminen mutta meditatiivinen joogamuoto. Harjoittelu on yksinkertaista mutta monipuolista. Joogan liikesarjojen (kriya) lisäksi tehdään erilaisia meditaatioita ja hengitysharjoituksia (pranayama) sekä käytetään mantroja ja musiikkia keskittymisen helpottamiseksi.

Retriitin vetää koulutettu kundaliinijoogan opettaja (KRI) Noora Lintukangas.

 

OHJELMA

Joogaa ja meditaatiota, keskustelua, musiikkia, rentoutusta, kävelyä, hiljentymistä, Lapin lumoa, maisemia, lunta ja pohjoisen taikaa.

Aloitamme aamut jooga- ja meditaatioharjoituksella, teemme kävelyretkiä kansallispuiston maisemiin, opimme joogan filosofiaa ja keinoja läsnäolon ja tietoisuuden kasvattamiseen, sitoutumiseen sekä sisäisen valon löytämiseen ja vahvistamiseen tavallisessa arjessa. Asumme, ruokailemme ja joogaamme rauhallisessa hirsimökissä. Tarjolla on myös saunomista.

Perjantai 13.1. Saapuminen päivän ja iltapäivän aikana, varsinainen joogaohjelma alkaa klo 17.00.

Lauantai 14.1. Aamun joogaharjoituksen ja aamiaisen jälkeen teemme vaelluksen kansallispuistoalueelle. Lounaan jälkeen jatkamme kurssin teemanmukaisen opetuksen parissa. Illalla ohjelmassa on venyttelyä ja mahdollisuus saunomiseen.

Sunnuntai 15.1. Aamun joogaharjoituksen ja aamiaisen jälkeen jatkamme opetuksen ja harjoitusten parissa. Varsinainen kurssi loppuu myöhäiseen lounaaseen klo 14, mutta iltapäivän aikana voi käydä vielä kävelyllä kansallispuiston alueella.

 

SAAPUMINEN

Aloitamme perjantai-iltana, lopetamme sunnuntaina lounasaikaan. Perille pääsee oman auton lisäksi lentäen Rovaniemelle (lentokentältä useimmilta vuoroilta on liityntäbussiyhteys Pyhätunturille) tai yöjunalla Kemijärvelle (rautatieasemalta niin ikään bussiyhteys Pyhätunturille).

Pyhätunturille voi tulla jo muutamaa päivää aiemmin tai jäädä pariksi päiväksi kurssin jälkeen. Autamme tarvittaessa sopivan majoituksen löytämisessä sekä matka-aikataulujen selvittämisessä.

Lisävinkkejä saapumiseen löytyy täältä.

 

MAJOITTUMINEN

Majoittuminen tapahtuu tunnelmallisessa hirsimökissä 2–4 hengen huoneissa. Myös ruokailut sekä jooga- ja meditaatio-osuudet, keskustelut ja rentoutukset pidetään mökissä, joka sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä kansallispuistoalueesta.

 

RUOAT

Kurssilla syödään maukasta ja runsasta kasvisruokaa. Aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi tarjolla on joka päivä myös iltapäivä- ja iltateet. Ruoat sisältyvät kurssihintaan ja erikoisruokavalioista kysytään erikseen ilmoittautumisen yhteydessä.

 

HINTA

330 € (ennen 15.12.2016 ilmoittautuneille, tämän jälkeen 350 €) sisältäen kaiken ohjelman, majoituksen ja maukkaat kasvisruoat.

 

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET

kundaliini.fi sekä joogaopettaja Noora Lintukangas /noora (x) kundaliini.fi / 040 535 0004

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: