Kundaliinijoogatunnit ovat taas startanneet. Tervetuloa mukaan sunnuntaisin klo 17.30–19 Seppäläntie 47:n salille!
Mukaan voivat tulla niin vasta-alkajat kuin harrastuksessa pidemmälle edenneet. Ilmoittautua ei tarvitse etukäteen ja joukkoon voi liittyä missä vaiheessa kevätta tahansa.
Kevään teemana on meditaatio. Matka on elämän mittainen, mutta tarkoituksena on syventää kokemusta meditaatiosta, kokeilla erilaisia tekniikoita ja tutustua hieman teoriaan: hakea yhteyttä sieluun, valoon, omaan ääneen ja totuuteen.
Kundaliinijoogassa puhutaan meditaation 21 vaiheesta, jotka kulkevat tylsistymisestä ja ärsytyksestä nöyryyteen, valoon ja todelliseen minuuteen. Meditaatio on hyvin henkilökohtaista, mutta näiden askeleiden tunnistamisesta voi olla hyötyä matkalla.
Pelkistä meditaatiotunneista ei ole kysymys, vaikka tätä osa-aluetta kevään aikana painotetaankin. Tunneilla tehdään edelleen lämmittelyliikkeiden lisäksi vaihtuva liikesarja eli kriya, rentoutus ja aina erilainen meditaatio.
Tämän kevään uutuutena minulla on myös iso gongi ja jatkuvasti kumuloituvaa taitoa sen soittamiseen. Luvassa on siis erilaisia rentoutumisia.
Kertamaksu on keväällä 10 €, myynnissä on myös 15 kerran kortteja 100 €:n hintaan. (Kevätlukukauden kesto on 17 tuntia.) Maksuvälineeksi käyvät myös liikuntasetelit. (Huom! Tunneille ei siis enää ilmoittauduta Tanssiopiston kautta.)
Tunnit pidetään joka sunnuntai toukokuun loppuun saakka. Poikkeuksina 9.2., 23.3. ja 18.5., joilloin tunteja ei ole.
Tarkoituksenani on myös pitää jokin joogan tiiviskurssi kevään–kesän aikana, mahdollisesti myös jokunen aikainen aamuharjoitus eli sadhana. Jos sinulla on mielessäsi jokin tietty aihealue, josta toivoisit lyhytkurssia, voit esittää toiveita (esim.joogaa unettomuuteen / ruoansulatusvaivoihin / selkäkipuun / kaamosmasennukseen / äitiysjooga / tasapainon ja onnellisuuden jooga / meditaatio / rentoutuminen / kundaliinijoogan alkeet jne.).
Lisää tietoa kaikesta kundaliinijoogaan liittyvästä saat kysymällä suoraan minulta, etsimällä tietoa näiltä sivuilta sekä FB-ryhmän kautta.
Tervetuloa mukaan!