Kevätretriitti Strömforsissa 6.–8.4.

vanha_puu

Huhtikuun toisena viikonloppuna on mahdollisuus hengähtää hetki oman itsen äärellä, viipyä hiljaisessa viisaudessa ja löytää sydämestä kumpuavaa varmuutta omaan elämään.

Tervetuloa viettämään viikonloppua 6.–8.4. perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään Strömforsin ruukin luonnonkauniiseen ympäristöön kundaliinijoogan, meditaation, hiljentymisen, rentoutumisen ja hengittämisen merkeissä!

Retriitin aiheena on tällä kertaa ilo. Ilo on elämän avain, sen kautta opimme tunnistamaan, mikä elämässä on kutsuvaa ja tärkeää. Toisaalta toivottomuuden (tai masennuksen) ja valaistuneen henkisyyden välillä on vain hiuksenhieno kultainen lanka.

Keskellä arkea voi olla vaikeaa löytää merkityksellisyyttä, jolloin ilokin on lyhytaikaista. Moni meistä elää melkoisen sumun keskellä, mutta tätä sumua on mahdollista hälventää ja löytää elämään iloa, kirkkautta ja keveyttä.

Oikotietä ei ole, ja kaikki kasvu tapahtuu epämukavuusalueella. On huojentavaa, ettei ”valmista” tarvitse olla hetkessä ja matkasta voi toden totta oppia nauttimaan. Elämän kuuluu tuntua. On aivan valtava lahja olla elossa, Waheguru.

Näitä suuria teemoja tutkimme hyvin kokemuksellisesti, jokainen omasta kohdastaan.

~ ~ ~

Kurssin hinta on 295 € sisältäen kaiken ohjelman lisäksi täyshoidon maukkailla kasvisruoilla perjantai-illasta sunnuntain myöhäiseen lounaaseen. Majoittuminen tapahtuu 2–4 hengen huoneissa (yhden hengen huoneista 40 € lisämaksu).

Retriitti sopii niin aiemmin jooganneille kuin (kundaliini)joogaan ensi kertaa tutustuville. Harjoitukset tehdään omaan sisäiseen maailmaan keskittyen, eikä vierustoverin edistymisellä ole sen kannalta mitään merkitystä. Mukaan voi tulla yksin tai kaverin kanssa.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: noora (x) kundaliini . fi tai 040 535 0004.

Lämpimästi tervetuloa mukaan, Sat Naam ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: