Sat Naam! Strömforsissa on loppuvuonna tarjolla vielä kaksi työpajaa: marraskuinen aamupäiväkurssi elossa olon ihmeestä ja rakkaudesta sekä joulukuun miniretriitti kuolema-teemalla.
La 24.11. klo 10–14 Aamupäivän joogakurssin aiheena on yksinkertaisesti rakkaus. Ei romanttinen rakkaus, vaan sellainen hengityksessä kihelmöivä, iholla tanssiva ekstaattinen ymmärrys siitä, millainen lahja onkaan olla elossa ja millaista hengen syvyyttä tavallisessa voikaan kokea, kun puhaltaa meitä ympäröivää sumuverhoa sivuun. Työpajan hinta on 50 €.
Pe 28.–la 29.12. Yhden yön miniretriitin aiheena on kuolema. Vuodenkierto lähestyy loppuaan, elämme vuoden pimeitä aikaa, transformaatiota kohti jotakin uutta. Kun jotakin kuolee, jotakin uutta syntyy… Kaikki meidän pelkomme juontavat lopulta kuolemanpelosta, ja tavallaan elämä on tähän viimeiseen luopumiseen ja transformaatioon valmistautumista. Siksi kuolemaan, kuolemiseen ja omiin pelkoihinsa kannattaisi tutustua hyvissä ajoin.
Aloitamme perjantai-iltapäivänä klo 14 voimakkaalla harjoituksella, joka jatkuu noin klo 18 saakka. Tämän jälkeen saunomme ja syömme yhdessä. Yövymme Krouvinmäen majatalossa ja heräämme aamulla aikaiseen harjoitukseen. Lopetamme yhteiseen aamiaiseen. Hinta 120 € sisältää kaiken opetuksen, yöpymisen, saunan, illallisen ja aamiaisen. Työpajaa ei suositella aivan aloitteleville kundaliinijoogeille.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot molemmista: noora@kundaliini.fi
Lämpimästi tervetuloa isojen aiheiden äärelle ❤